Ystäväni pitkä parisuhde päättyi. Heillä on lapsia ja yhteinen asunto, joten ero ei ollut helppo. Kun puhuimme heidän parisuhteestaan ja kävi ilmi, että asiat olivat menneet huonosti jo pari vuotta, ennen kuin ystäväni kumppani petti häntä. Tämä oli ikään kuin viimeinen raipanisku suhteelle.

”Miksi ihmiset kasvavat erilleen ja mitä se oikeasti tarkoittaa?”

 Kuvituskuva

Kuvituskuva

Miksi ihmiset kasvavat erilleen ja mitä se oikeasti tarkoittaa? Tarkoittaako erilleen kasvaminen sitä, että kummallakin on omat menonsa, elämänsä, ystävänsä ja harrastuksensa? Yhtäkkiä huomataan, että ainoat yhteiset asiat ovat lapset ja asuntolaina.

Nuorempana istuin usein iltaa ystävieni kanssa joille olin valmistanut kolmen ruokalajin illallisen. Mietin välillä, että saankohan vastavuoroisesti jotakin takaisin, koska ystävilläni ei ollut samanlaista intohimoa ruuanlaittoon kuin minulla. Jälkeenpäin olen huomannut, että nuo illalliset ovat tulleet takaisin moninkertaisesti.

Mitä enemmän laitan positiivisuutta maailmaan ja teen ihmiselle hyvää, sitä enemmän myös saan hyviä asioita omaan elämääni. Tämä on asia jonka olen omakohtaisesti kokenut. Voisikohan sama toimia romanttisissa suhteissa?

"Voiko olla, että oma puolisosi on vain heijastus itsestäsi?"

Voisiko olla, että oma puolisosi on vain heijastus itsestäsi? Olet itse valinnut ihmisen, jonka kanssa haluat jakaa elämäsi ja rakentaa tulevaisuutta. Suhteenne aikana olet myös tietoisesti tai tiedostamatta muokannut tätä henkilöä ja suhdettanne johonkin suuntaan. Jos suhde ei toimi, mistä olisi paras etsiä ratkaisua?

Kun minulla on elämässä haasteita, lähden liikkeelle siitä mitä olen itse tehnyt tai jättänyt tekemättä. Olen yksityisyrittäjä. Jos esimerkiksi töissä joku ei toimi, asiakas ei ole tyytyväinen tai kalenteri ei ole täysi, ensimmäinen asia mitä teen, on katsoa peiliin. Olenko tehnyt tarpeeksi tehokkaasti markkinointia ja mitä asiakassuhteen aikana on oikein tapahtunut? Usein se on juuri se oikea paikka, josta löydän vastauksen, jos joku elämässäni ei toimi kuten haluan.

Voisiko olla, että jos romanttinen suhde tulee prioriteettilistalla lasten, henkilökohtaisen hyvinvoinnin, työn, kavereitten, harrastusten ja koiran jälkeen, sijalla seitsemän, se myös toimii sen mukaisesti?

"Sinulla on aikaa kaikkeen jonka koet itsellesi tärkeäksi."

Ei ole aikaa! Onko sinulla aikaa ottaa käsi pois tulikuumalta levyltä, johon olet juuri laskenut kätesi? Sinulla on aikaa kaikkeen jonka koet itsellesi tärkeäksi. Jos illalla on mielestäsi tärkeämpää vastata työsähköposteihin kuin viettää aikaa kumppanisi kanssa, se on täysin ok. Mutta samaan aikaan jos suhteesi ei ole prioriteettilistallasi edes top kymmenessä, älä odota, että se toimisi niin kuin se olisi top kolmessa. Elämä on täynnä valintoja.

"Tutkimukset ovat osoittaneet vääjäämättömästi sen, että hyvinvoinnin ja onnellisuuden ytimessä ovat terveyden lisäksi erityisesti läheiset ja merkitykselliset ihmissuhteet” (Kontula 2016).

Jos ihmissuhteet ovat oikeasti niitä asioita jotka tekevät elämästämme mielekästä tai vastenmielistä, pitäisikö ylipäätään miettiä kenen kanssa me olemme päivittäin tekemisissä, ei siis ainoastaan romanttisissa suhteissa?

"Puhdistan välillä omaa kaveripiiriäni kuin facebookissa konsanaan."

Puhdistan välillä omaa kaveripiiriäni kuin facebookissa konsanaan. Mietin tietoisesti kenen kanssa haluan viettää aikaani. Jos ihmissuhteet ovat niin merkityksellisiä hyvinvoinnillemme, miksi laittaisimme aikaa sellaisen ihmissuhteen ylläpitämiseen joka ei palvelu minua tai häntä? Ihan vaan siitäkin syystä, että tämä sama aika on heti pois jostain ihmissuhteesta, johon haluan panostaa.

Asun itse kolmen minulle erittäin rakkaan ihmisen kanssa ja se tuo suunnattomasti tasapainoa ja hyvää sisältöä elämääni. Näiden ihmissuhteiden ylläpito vie myös energiaa, mutta saan vähintään yhtä paljon takaisin joka päivä.

Ota muutama minuutti aikaa. Hiljenny. Mieti itseksesi seuraavia kysymyksiä niin, että yrität vastata vain itsellesi ja mahdollisimman rehellisesti.

1.     Minkälaisella äänensävyllä puhut kumppanillesi? Puhutko kuin rakastajallesi vai kuin vihamiehellesi, vai jotain siltä väliltä?

2.     Milloin viimeksi teit kumppanisi tietoisesti iloiseksi jollain asialla tai ottaen hänet huomioon jollain järjestelyllä?

3.     Jos listaat elämässäsi tärkeitä asioita miten tärkeänä pidät romanttista suhdetta kumppaniisi?

4.     Jos laitoit kohtaan 3. luvun 3 tai korkeampi, toteutuuko se käytännössä jokapäiväisessä elämässä?

5.     Jos laitoit kohtaan 3. luvun 4 tai alempi, oletatko silti, että suhteenne pitäisi olla hyvässä kunnossa, vaikka et arvota sitä elämässäsi korkealla etkä todennäköisesti myös toimi sen mukaisesti?

6.     Onko mahdollista, että romanttinen suhteesi laatu ja energia riippuu täysin siitä, miten paljon huollat sitä, annat sille arvoa ja aikaa, jokapaiväisessä elämässäsi?

"Onko parisuhteessa vain kysymys valinnoista ja tietoisuudesta, olla tietoinen siitä mitä haluaa ja tehdä sen mukaan valintoja?"

Tottakai romanttinen suhteemme voi ajautua huonoon tilaan tai kriisiytyä monesta syystä. Ystäväni tapauksessa sitä oli kestänyt jo kaksi vuotta. Olisiko tilanne ollut mahdollista korjata? Olisiko ollut mahdollista miettiä, mitä heidän suhteessaan oli huonosti ennen kuin suhde lopulta päättyi? Onko parisuhteessa vain kysymys valinnoista ja tietoisuudesta, olla tietoinen siitä mitä haluan ja tehdä sen mukaisia valintoja?

Voisiko olla niin, että kaikki hyvä jonka teet elämässäsi, kohtaa sinut jossain vaiheessa, jossain muodossa? Voisimmeko ajatella jopa itsekkäästi, että investointi omaan romanttiseen suhteeseemme olisi epäsuora investointi itseemme? Olisiko elämä niin yksinkertaista? Mitä enemmän teet hyvää kumppanillesi, sitä parempi sinun on olla ja elää elämääsi yhden elämäsi tärkeimmän ja merkityksellisimmän henkilön kanssa. Voisiko se olla näin yksinkertaista?

Lähteet: 

http://vaestoliitto-fi-bin.directo.fi/@Bin/b57771f22009e9c274383256bd82e9f7/1509525996/application/pdf/6081349/Perhebarometri_2016_netti.pdf

Comment