Kumppanisi on se ihminen, joka tulee määrittelemään eniten sitä, millaiseksi elämäsi muodostuu. Kumppanisi kanssa tulet viettämään eniten aikaa, ja hänestä tulee mahdollisesti myös lastesi vanhempi. Siksi parisuhde ja avioliitto ovat tärkeimpiä asioita, jotka vaikuttavat jokapäiväiseen elämääsi.

 Kuvituskuva.

Kuvituskuva.

"You are the average of the five people you spend the most time with."

- Jim Rohn

Ihmiset suhtautuvat yhä yllättävän kevyesti parisuhteisiin ja avioliittoon. Kysy naimisissa olevilta ihmisiltä, mitä he ovat oikeasti häävalassa luvanneet. Lähes poikkeuksetta ihmiset hymähtävät ja sanovat: "En mä nyt enää muista", vaikka hääpäivästä olisi aikaa alle vuosi. Toinen asia, mistä ihmisillä on harvoin henkilökohtaista näkemystä, on instituutio, jonka nimeen he ovat rakkautta vannoneet. Heillä ei ole henkilökohtaista käsitystä jumalasta, vaikka he ovat menneet kirkossa naimisiin. Naimisiin mennään, koska "niinhän kuuluu tehdä", sen enempää miettimättä, mihin sitoudutaan, tai mitä häävalassa toiselle luvataan. 

Tämä on hulluutta! Haluaisin miettiä kahdesti, jos sitoutuisin johonkin muuhun kuin omaan päähäni, kunnes kuolema meidät erottaa. Kaikkialla muualla haluamme tietää, mihin sitoudumme, ja määritellä "sopimukset" niin, että ne ovat meille eduksi ja realistisia, paitsi parisuhteessa, joka määrittää kaikista eniten sitä, millaiseksi elämämme muodostuu.

Mitä jos kyseessä olisi ehkä ihmisen toiseksi isoin sopimus eli sopimus omistusasunnosta? Päätät ostaa asunnon.

”No ei tällä sopimuksella ole niin väliä!”

”Asunnon hinta, vapautuminen, sopimussakot ja muut asiat menee niin kuin menee.”

”Pääasia että päästään pankkiin kaupoille, kutsutaan kaikki sukulaiset ja ystävät paikalle ja kauppojen jälkeen pidetään hirveät bileet.”

Kuulostaako hyvältä?

 Kunnes kuolema meidät erottaa vai miten se meni?

Kunnes kuolema meidät erottaa vai miten se meni?

Ihmiset lupaavat toisilleen asioita, joita ani harva pystyy pitämään. Vuonna 2016 24 464 suomalaista meni naimisiin ja samaan aikaan 13 541 erosi eli noin 55 %. Samaan aikaan eri tutkimusten mukaan noin joka kolmannes pettää puolisoaan. Ajattele, että olisit ostamassa autoa, ja myyjä sanoisi: ”Yli 50 % näistä hajoaa pian kokonaan ja joka kolmanteen tulee toimintahäiriö.” Ostaisitko tällaisen auton tai suosittelisitko sitä ystävällesi?

Suurelle osalle suomalaisista avioliitto näyttää toimivan yhtä hyvin kun uutena vuotena tehty karkkilakko. Perinteinen avioliitto saattaa olla yhtä hiipuva luonnonvara kuin fossiilisella polttoaineella käyvä auto. Työssäni Life Coachina huomaan usein, että ihmiset ajattelevat parisuhdetta valmispakettina, johon ei ole mahdollista vaikuttaa. Asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Romanttisen parisuhteen tulee nimenomaan palvella siinä olevia ihmisiä. On idiotismia, jos ihmiset palvelevat parisuhdetta eikä parisuhde ihmisiä. Totta kai on helpompi mennä sieltä, missä aita on matalin, ja olla miettimättä, mitä oikeasti haluaa. Tehdään niin kuin kaikki muutkin tekee -periaatteella päädyt helposti siihen 50 % joukkoon, joiden pakettiparisuhde ei toiminutkaan.

 kuvituskuva.

kuvituskuva.

"Pidä silmäsi täysin avoinna ennen avioitumista ja puoliksi suljettuina sen jälkeen."

– Benjamin Franklin

Olit millaisessa parisuhteessa tahansa, välillä olisi hyvä ottaa aikalisä ja päivittää tilannetta. Varaa reilusti aikaa ja istu kumppanisi kanssa alas niin kuin olisitte miettimässä unelma-asuntonne ostoa. Voitte tehdä myös LOAM:n (johon löydät edellistä blogistani, TÄÄLTÄ.) Olkaa rehellisiä ja miettikää, mitä juuri te haluatte yhteiseltä parisuhteeltanne. Asettakaa parisuhteellenne mielekkäitä tavoitteita ja miettikää, millaista elämää haluatte yhdessä elää. Millainen olisi unelmaparisuhde, ja mitä tulisi tehdä, että eläisitte sitä joka päivä? Olen henkilökohtaisessa elämässäni uhrannut paljon ajatuksia tälle asialle ja, kuinkas ollakaan, olen superparisuhteessa vailla vertaa. Tavoitteen asettelussa pätevät samat lainalaisuudet parisuhteessa, työelämässä, urheilussa ja harrastuksissa. 

"If you aim at nothing, you will hit it every time." – Zig Ziglar

Lähde: http://www.stat.fi/til/ssaaty/2016/ssaaty_2016_2017-04-20_tie_001_fi.html

2 Comments