Vuosi on taas vaihtunut. Mitenköhän edellinen vuosi meni? Mitä viime vuonna oikein tapahtui? Oletko tietoinen siitä, mitä viime vuoden aikana elämässäsi tapahtui ja mihin suuntaan vuosi sitten halusit elämäsi menevän?

Minulla on läheisten ystävieni kanssa tapana mennä uutena vuotena Lappiin mökilleni. On hyvä vaihtaa maisemaa ja päästä irti arjesta, sillä etäisyys omaan arkeen auttaa näkemään omaa elämää uudesta perspektiivistä.

unnamed.jpg

Lapissa meillä on ollut tapana tehdä suunnitelmat uudelle vuodelle ja teimme näin myös tänä vuonna. Varaamme tähän aikaa noin 3 tuntia ja mietimme elämämme tärkeitä asioita sekä sitä, mihin suuntaan kullakin elämän osa-alueella haluamme tulevana vuonna mennä.

Osana tätä traditiota kirjoitamme itsellemme kirjeen seuraavalle vuodelle. Luin kirjeen, jonka kirjoitin itselleni 19.1.2017. Oli todella mielenkiintoista lukea omia ajatuksia vuoden takaa. Nähdä, missä mielentilassa olen vuosi sitten ollut, mitä olen ajatellut, miten olen suhtautunut erilaisiin asioihin elämässäni ja miten ajatusmaailmani on vuoden aikana muuttunut. Samaan aikaan on mukava huomata, että olen päässyt juuri siihen suuntaan, mihin olen halunnut mennä.

Mielessäni on vielä paljon parannettavaa ja on paljon opittavaa, mutta olen ymmärtänyt, että se ei tule koskaan muuttumaan. Olen oppinut hyväksymään itseni ja elämäni haasteet sellaisina kuin ne ovat.

Miksi tavoitteiden tekeminen on minulle niin olennaista? Minulle on erittäin tärkeää nähdä oman elämäni suunta. Jos et tiedä, mihin olet menossa, voi olla haastavaa löytää perille. Tavoitteiden asettelu auttaa tavoitteiden saavuttamisessa. Tavoitteet ovat kuin osoite, johon olen matkalla ja jos minulla ei ole tavoitteita, olen kuin olisin matkalla jonnekin ilman osoitetta. Toisaalta kun minulla on osoite ja suunta sinne pääseminen helpottuu ja matkalla voi hoitaa muutaman sivuprojektiin liittyvän asian. 

If you aim at nothing you will hit it every time.”

Zig Ziglar

Kun varaat kolme tuntia aikaa pelkästään siihen, että mietit mitä haluat seuraavana vuonna saavuttaa ja keskityt kokoajan olennaiseen, voit jopa yllättyä, mitä mieleesi tulee ja mikä on sinulle oikeasti tärkeää. Kun teimme tavoitteita mieleeni tuli asioita, joita ei normaalisti tule miettineeksi. Esimerkiksi ihmissuhteet ja niiden tärkeys niin siviilissä kuin työelämässä nousi tärkeäksi aiheeksi itselleni, vaikka en sitä etukäteen odottanut.

Monet kysyvät minulta, voiko jokainen päivä olla paras ja aina toistaan parempi. Jos minulla olisi uskomus, että näin ei voi olla, se ei olisi mahdollista. Kun päätän, että vuosi 2018 tulee olemaan elämäni paras, määrittelen, mitä se minulle tarkoittaa ja teen selvät tavoitteet sen saavuttamiseksi, olen jo puoliksi maalissa!

Viimeiset viisi vuotta olen käynnistänyt vuoteni tällä samalla tavalla, käyttäen aikaa ja energiaa tähän loistavaan traditioon. Koen, että jokainen käytetty minuutti on ollut sen arvoista. Vuosi 2017 oli huikea, sain kaksi ja puoli kolmesta tavoitteestani maaliin. Olen jo nyt erityisen innoissani vuodesta 2018. Uskon, että sama kaava toistuu kuin viime vuonna: tulen saamaan suuren osan tavoitteistani maaliin.

Teetkö koskaan itsellesi tavoitteita? Koetko, että se olisi hyvä tapa mutta et ole koskaan saanut aikaiseksi? Teetkö tavoitteita, mutta jostain syystä ne eivät toteudu? Jos uuden vuoden tavoitteet ovat jääneet tekemättä, mutta haluaisit vuodesta 2018 elämäsi parhaan, tarjoan sinulle mahdollisuuden tehdä tämä sama harjoitus, joka on auttanut minua jo pitkään elämässäni.

Ilmoittaudu alhaalta Elämäsi paras vuosi 2018 seminaariin, joka järjestetään 20.1.2018 Helsingissä. Seminaarin aikana tulet selvittämään mikä on sinulle elämässäsi tärkeää, mihin haluat tulevana vuonna panostaa ja miten tulet pääsemään tavoitteisiisi.

Kiinnostuitko? Voit ilmoittautua täältä: https://www.eventbrite.com/e/elamani-paras-vuosi-2018-tickets-41825137111